top of page

MIKA KIISKISEN

ELOKUVA 2018

Aino Elokuva - Official Trailer 1

Aino Elokuva - Official Trailer 2

  • YouTube - Black Circle
  • YouTube Social  Icon
  • Instagram Social Icon

© 2018 Mika Kiiskisen Elokuva AINO

Aino Elokuva - Official Trailer 2019

TARINA

AINO on koskettava ja taidokkaasti kudottu suomalainen pitkä elokuva, joka vie katsojan mukanaan suuriin tunteisiin. Lämminhenkinen elokuva kertoo Ainon ja Laurin rakkaustarinaa toisen maailmansodan aikana. Perhe - Aino, Lauri, lapset Eila ja Mikko sekä Laurin äiti Helmi - asuvat maatilalla, pienessä suomalaisessa kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Vaikeina aikoina yhteisön voima näkyy naapurin auttamisena, vaikka itselläkin on tiukkaa. Tarina kuvaa onnenhetkiä isän lomien aikana, kaipausta, kun toinen on kaukana ja naisten selviytymistä kotona. Koskaan ei tiedä kenelle suruviesti tuodaan ja kuolemanpelko on jatkuvasti läsnä, sekä kotona, että rintamalla. Kummallakin puolella on omat keinonsa olla ajattelematta sodan kauhuja, miehet pitävät yhtä huumorin avulla ja naiset hukuttavat ikävänsä arjen töihin ja lasten puuhiin. Kirjeet kulkevat tiuhaan Ainon ja Laurin välillä ja niissä kerrotaan päivittäisistä tapahtumista. Lauri ei paljon puhu sodan traagisista tapahtumista, mutta Aino huomaa kyllä miehensä muuttuneen. Laurilla on sodassa lapsuudenkaverinsa Antin kanssa myös huoli nuoremmista, oman kylän pojista. Lauri haavoittuu vakavasti eturintaman taistelussa ja katoaa sodan melskeessä. Aino saa järkyttävän tiedon, kun Laurin sormus ja kukkaro tulevat postissa kotiin. Hän alkaa etsiä miestään. Toivo alkaa loppua. Anoppi yrittää lohduttaa, vaikka oma poika on kadoksissa. Naisten on pysyttävä vahvoina, edes lasten tähden.  

​

                                                    _________

​

Elokuva perustuu osin tositapahtumiin.

Ajankuvaan, faktoihin ja tapahtumiin on ollut pohjana Paimion Sotaveteraanien kesällä 2017 julkaisema kirja "Siellä jossain - Täällä kotona" sekä tuottaja Kirsi Helinin omien isovanhempien aikanaan kertomat tarinat ja heidän sodan aikainen kirjeenvaihtonsa, joka löytyi elokuvaa tehtäessä. Elokuvan kerronnassa kirjeillä onkin merkittävä osa.

 

                                                   _________

​

NÄIN ELOKUVA SYNTYI 

____

Syksyllä 2017 Aino elokuvan ohjaajan Mika Kiiskisen ystävä pyysi tekemään säveltämälleen uudelle kappaleelle musiikkivideon. Jukka Salmi oli tehnyt Old Lady -nimisen countryrock henkisen biisin 100 vuotta täyttävälle itsenäiselle Suomelle. Turn On bändin levynjulkistus olisi itsenäisyyspäivänä 6.12. Kiiskinen halusi kantaa oman kortensa kekoon Suomen kunniaksi ja lupasi tehdä videon, jossa on elokuvallisia kohtauksia sodan aikaan sijoittuvasta rakkaustarinasta.

 

Kun musavideoon alettiin hankkia sota-ajan rekvisiittaa, vaatteita ja sopivia kuvauspaikkoja, eri tahot lähtivät heti mukaan projektiin. Koska liikkeelle lähdettiin nollabudjetilla ja halukkaita yhteistyökumppaneita löytyi hyvin, päätettiin tehdä video ja samasta materiaalista lyhytelokuva talkoohengessä. 

 

Musiikkivideosta täyspitkäksi elokuvaksi:

​

Paimiosta ja lähipaikkakuntien kesäteattereista löytyi näyttelijöitä ja casting onnistuikin täydellisesti.

Lyhytelokuva piteni koko ajan matkan varrella ja uusia kohtauksia kirjoitettiin sitä mukaa lisää kuin tarjolle tuli tarinaan sopivia kuvauspaikkoja ja tarpeistoa. Alkuperäinen, jo musiikkivideoon keksitty juoni ja pääkohdat pysyivät alusta loppuun saakka samoina, vain täydentäviä kohtauksia tuli tarinaan lisää.

 

Näyttelijöiden määräkin kasvoi ja lopulta musavideo paisui kokopitkäksi reilun kahden tunnin mittaiseksi elokuvaksi, jossa oli mukana noin 50 näyttelijää sekä erillisessä musavideossa lisäksi kuusi bändin jäsentä. Nuorin näyttelijöistä oli 4 vuotias ja vanhin 91täyttänyt. Hankkeesta innostuneita yhteistyökumpaneita ja sponsoreita lähti mukaan iso joukko ja se mahdollisti pitkän elokuvan toteutuksen. Elokuvan luonnollisuus ja mukaansatempaavuus johtuu pitkälti tavasta ohjata, sekä käsikirjoituksen tekemisestä suoraan näyttelijöille näiden ominaisuudet huomioiden. Loistavia uusia kasvoja ja upeita roolisuorituksia nähdään niin päänäyttelijöiltä kuin pienemmissä rooleissa olevilta. 

​

Lokakuun alussa ei ollut vielä aavistustakaan tulevasta projektista ja joulukuun alkuun mennessä, kahdeksassa viikossa kaikki oli jo kuvattukin puolitoistatuntiseen elokuvaan. Mika Kiiskinen ohjasi ja kuvasi elokuvan marraskuussa 2017. Hän teki samalla myös käsikirjoitusta koko ajan lisää yhdessä tuottaja Kirsi Helinin kanssa. Musavideo julkaistiin 6.12. ja tammikuussa Kiiskinen aloitti elokuvan editoinnin. Vajaan tunnin mittainen lyhyempi elokuvaversio sai ensi-iltansa 26.1.2018 ja ensimmäinen versio täyspitkästä elokuvasta (1h35min) 26.2.2018 Bio Starassa Paimiossa. Elokuvaa esitettiin kevään aikana Paimiossa, Salossa ja Kittilässä. Muutaman ilmaisesityksen lisäksi elokuvan näki yli 1000 katsojaa, lukiolaisista sotaveteraaneihin. Kesän aikana elokuvaan kuvattiin vielä lisää syventäviä kohtauksia ja 2h 6min pituinen elokuva lähtee teattereihin syksyllä 2018 ensin eläkeläis- ja sotaveteraaniliiton yhdistyksille suunnattuina tilausnäytöksinä.​ Nämä jatkuvat kevääseen 2019, jonka jälkeen alkavat yleisöesitykset elokuvateattereissa.

 

Maaginen vaikutus katsojiin: 

Vastaanoton positiivisuus yllätti ohjaajan, tuottajan ja koko tekijätiimin. Elokuva imee katsojan maagisesti mukaansa ja menee tunteisiin iästä ja sukupuolesta riippumatta. Joka näytöksessä katsojat ovat liikuttuneet kyyneliin ja kiittelevät erittäin koskettavaa, hienoa ja liikuttavaa elokuvaa. Monet ovat ihastuneet niin, että ovat käyneet katsomassa elokuvan useampaan kertaan, jotkut jopa viisi kertaa. Aino on saavuttanut jotain, johon kaikki draaman tekijät pyrkivät, mutta vain harvoin onnistuvat saamaan katsojat näin suurten tunteiden valtaan. Kiiskisen intensiivinen kuvaus menee katsojan iholle.

​

Elokuvan musiikit on tehnyt saksalainen nuori, lahjakas ja palkittu elokuvamusiikin tekijä Kolja Brand ja Ylioppilaskunnan Laulajien Kuoro antoi käyttöömme mm. komeasti soivan äänityksensä Sibeliuksen Finlandiasta ja Sydämeni Laulusta.

​

Pienestä ajatuksesta kasvoi hetkessä suuri elokuva. Kiiskisen esikoisohjaus pitkässä elokuvassa on todella taidokas. Kiitos yhteistyökumppaneille, sponsoreille ja kaikille mukana olleille, teidän avullanne tämä elokuva tuli mahdolliseksi. Kiitos myös näyttelijöille, jotka tekivät loistavat roolisuoritukset, eläytyivät täysillä, kestivät mukisematta kylmää ja märkää, auttoivat kaikessa mihin pystyivät ja venyivät koko ajan lisääntyviin ja piteneviin kuvauspäiviin ja pitivät yllä huumorilla höystettyä ilmapiiriä, jopa surullistenkin kohtausten kuvausväleissä. Tunnelma kuvauksissa korvasikin monin verroin haastavat olosuhteet.

​

                                                          _________

​

Tarina
JOIN THE MAILING LIST
TEKIJÄT
OHJAAJA
MIKA KIISKINEN

Aino on ohjaaja Mika Kiiskisen

ensimmäinen pitkä elokuva. Aikaisemmin hän on tehnyt mm. lyhytelokuvia, lukuisia eri tyylisiä musiikkivideoita ja mainoksia, sekä säveltänyt menestynyttä musiikkia kansainvälisille markkinoille Mikael Anreot taiteilijanimellä. Musiikista hän on osan myös tuottanut itse. Kiiskinen on toiminut pitkään luovana johtajana mainosalalla. Hänelle on myönnetty lukuisia palkintoja mainonnan eri osa-alueilta. 

​

Kiiskinen on jo pikkupoikana tehnyt kuunnelmia ja rakentanut mm. miksereitä, kaiuttimia, mikrofoneja ym. laitteita. Hän

on itseoppinut elokuvan tekijä ja viimeiset kymmenen vuotta tähdännyt vakavasti elokuvaohjaajaksi itseopiskellen alaa aina linssi- ja kameratekniikasta editointiin tavoitteenaan ohjata pitkä elokuva muutaman vuoden päästä.

​

Ainosta tuli pitkä elokuva ikäänkuin "vahingossa". Alunperin oli tarkoitus tehdä elokuvallinen musiikkivideo, jonka tuotanto paisui lopulta pitkäksi elokuvaksi erittäin lyhyestä aikataulusta huolimatta. Kiiskinen otti oman varaslähtönsä elokuvamaailmaan. Aino sai ensi-iltansa 26.1.2018 tunnin mittaisena versiona ja sitä seurasi pian pidempi koko pitkä elokuva, joka nousi virallisille katsojalistoille 20 eniten katsotun elokuvan joukkoon tammikuussa 2019.

​

Näyttelijät näyttelivät omaan persoonaan sovitettua hahmoa ohjatulla improvisaatiolla. Kiiskinen ohjaajana kertoi näyttelijöille tilannekuvauksen ja millaista tunnetilaa kohtaukseen haettiin, sekä antoi ohjeelliset vuorosanat, jotka näyttelijät sovittivat omaan suuhunsa sopiviksi, jotta ne kuulostaisivat mahdollisimman luonnollisilta. Tällaiseen ohjaustapaan Kiiskinen on aikaisemmin käyttänyt näyttelijöiden leirittämistä, johon nyt ei ollut aikaa, vaan tilanteet ohjattiin suoraan.

​

Mika Kiiskinen on ohjauksen lisäksi myös kuvannut, editoinut, tehnyt erikoistehosteet ja Aino elokuvan äänityön sekä käsikirjoittanut tarinaa.

​

"Koska piti tehdä vain musiikkivideo aikataulu oli tiukka, kuvauksiin jäi noin 4 tuntia illassa neljän viikon ajan. Tuskailin tahtia ja hienojen kamera-ajojen pois jäämistä aikataulun vuoksi. Ehkä ensi kerralla sitten pääsen näyttämään. Mutta toisaalta action kuvaus toi tiettyä intensiivisyyttä ja kameratyöskentelyllä sain aikaan tunteen katsojan osallisuudesta elokuvassa"

AINO JA LAURI
Linda Johansson
Turo Entonen

'vin viemässä sian nahan suutarille, että tekee lapsille uudet kengät...'

​

Ainon roolissa nähtävä Linda Johansson on harrastanut viime vuodet näyttelemistä Paimion Kesäteatterissa. Hän sai kipinän näyttelemiseen jo lapsena ja aloittikin Turun lapsi- ja nuorisoteatterissa. Johansson on ollut myös tv-tuotantojen avustajana, joten elokuvaaminen oli tuttua.

Myös Lindan lapset ovat mukana elokuvassa suloisen Eilan ja rasavillin Mikon rooleissa.

​

'...tuttuja miehiä. Noista nuoremmistahan me Antin kanssa ollaan huolissaan...'

​

Lauria näyttelevä Turo Entonen on myös tehnyt hyvinkin erilaisia rooleja Paimion Kesäteatterissa, viimeksi Ainon jälkeen Peter Panina ja Lenininä. Turo totesi itselleen vaikeinta olevan vuorosanojen improvisointi. Hän suoriutui tästä kuitenkin loistavasti. 

​

Molemmat päänäyttelijät totesivat teatteri-  ja elokuvanäyttelemisen eroavan toisistaan siinä, että elokuvauksessa ei tarvitse opetella pitkiä vuorosanoja ulkoa ja ottoja voi olla useita, joista ohjaaja valitsee parhaan suorituksen. 

​

Sekä Linda Johansson, että Turo Entonen löysivät roolihahmojensa luonteen hienosti ja saavat katsojan tuntemaan suuria tunteita, niin iloa, kuin surua ja kaipaustakin. Päänäyttelijöiden välinen kemia ja Ainon ja Laurin hienosti kerrottu tarina imaisevat katsojan täysin mukaan elokuvaan. Näyttelijöiden saumaton kemia säästi niukkaakin niukempaa kuvausaikaa ja monet parhaista kohtauksista olivat yhdellä otolla "purkissa". 

​

Kaikkia näyttelijöitä pyydettiin aluksi vain musiikkivideoon 1-3 päivän kuvauksiin. Linda ja Turo olivat innostuneina mukana ja venyivät päänäyttelijöinä eniten, ollen mukana lähes joka kuvauksessa joko kotirintamalla tai sotatantereella, myös 2018 kesän lisäkuvauksissa. Aina tarvittaessa molemmat järjestelivät töitään, jotta pääsisivät kuvauksiin. Varoitusajat olivat joskus vain tunteja, esim. kun

Ukkopekka höyryjuna saapui Paimioon. Olosuhteet eivät olleet ihanteelliset oikein missään. Kotitalo oli jääkylmä ja metsässä oli märkää, silti molemmat jaksoivat olla aina positiivisia ja hauskoja.

​

Katsojilta on tullut kiitosta tuoreista kasvoista, hienoista näyttelijäsuorituksista, joista ei amatöörimäisyys näy, sanottu, että näyttelijät tuntuvat oikeilta ihmisiltä.

MUSIIKIT
Kolja Brand
Kolja-Brand_Beitragsbild1.jpg

Aino elokuvan musiikit on tehnyt nuori ja lahjakas, palkittu saksalainen elokuvamusiikin säveltäjä Kolja Brand.

​

Golja Brandin saavutuksia:

Songwriter of the year (nominated),

German Newcomer Film Award 2011 (nominated),

Best original score - AFF Movie Award.

​

Aino elokuvassa on osia 17 Golja Brandin kappaleesta.

 

                       _____

​

​

Muina musiikkeina elokuvassa on Ylioppilaskunnan Laulajien kuoron komeasti soivat Sibeliuksen Finlandia ja Sydämeni Laulu.

​

Tansseissa haitaria soittaa Markku Fredriksson ja laulajana on Raija Kiiskinen.

​

                         _____

​

TUOTTAJA
Kirsi Helin
IMG-20180228-WA0000-5.jpg
Tuottaja Kirsi Helinillä on yrittäjätausta. Viime vuodet elokuvatuottajaksi tähdännyt Helin oppi projektin myötä toki paljon uuttakin. Hän on ollut mukana käsikirjoittamassa Ainoa sekä vastannut muun tuotannon lisäksi puvustuksesta, llavastuksesta ja rekvisiitasta, Helin vastaa myös elokuvan levityksestä yhdessä
Kiiskisen kanssa.
​
"On ollut mahtavaa saada uusia kokemuksia, tutustua satoihin ihmisiin, mielenkiintoisiin paikkoihin ja päästä kokeilemaan rajojaan äärimmäisen hektisessä ja kiinnostavassa projektissa. Elokuvan teon aikana olen nauranut hysteerisesti ja itkenyt vuolaita virtoja, lukiessani tositarinoita."

MUUT PÄÄNÄYTTELIJÄT:

HELMI  -
Pirkko Kolehmainen

 'Tääl on pysyttävä vahvana, edes lasten tähren...'

Pirkko Kolehmainen anopin ja samalla Laurin äidin roolissa. Vahva ja tunteikas roolisuoritus äidin murheista.

    

                        _____

ANTTI -
Ari Tähtinen

'Onk sinne nyt pakko lähtee ittees tapattaan...'

Ari on Laurin paras kaveri, lapsuudenystävä, huumoriveikko, jonka puolesta sota sais loppua pian.

​

                         _____

AIMO - 
Elmeri Töyry

'Ei siitä tiedä miten pärjätään, kun ei olla kokeiltu.'

Aimo on nuori ja peloton sotilas, joka keräilee sotasaaliita ryssiltä. Aimollekin 

sodan menetykset tulevat vielä tutuiksi.

 

                          _____ 

SAARA  -
Salla Järvinen

 'Se karjalaispoika päättää lauseet niin hassusti, "sano miun sanoneen".'

Saara on Ainon hyvä ystävä ja talon piika. Ahkera ja iloinen nuori nainen, jota sota koettelee raskaasti.

  

                        _____

 TOIVO LAAKSO -
Reijo Ikala
reijonettiin.jpg

'...sekava tilanne, siellä on moni poika kadoksissa...'

Suojeluskuntapäällikkö joutuu viemään suruviestit tuttuihin taloihin. Raskaimmin koettelee oman pojan kaatuminen. 

 

                        _____

NAAPURI -
Ruuben Strang

' Jäähän meille vielä tuo Vili, siitä on apua peltotöissä teillekin...'

Naapureista on korvaamaton apu monessa asiassa, kun naisille jää kaikki tilan työt ja hevosetkin joutuvat sotaan.

    

                        _____

LAURA  -
Merita Seppälä
kuntal2_edited.jpg

 'On niin outo olo, ihan kuin kuulisin välillä Antin äänen'  

Laura on Ainon miehen, Laurin, sisko.

Lauralla ja Antilla on kaksi poikaa. Laura on Ainon hyvä ystävä ja lasten kummi. 

​

                        _____

vanha AINO  -
Hertta Siren
IMG_5925edit_edited.jpg

Laurilta sodan aikana saatu runo ja koru palauttavat jo vanhuusvuosiinsa ehtineen Ainon mieleen muistot kuin eilispäivän hänen syntymäpäivänään.

​

  

                        _____

SUOMINEN  -
Anselmi Töyry
IMG_0644_edited.jpg

 'Oletko jo miettinyt kenelle ton nuken aiot antaa, vai itsekö sillä meinasit leikkiä loppusodan ajan?'

Suojeluskuntapojasta suoraan sotaan, Aimon hyvä ystävä jo lapsuudesta.

  

                        _____

 MUISSA ROOLEISSA:
 
​
MARTTA ENTONEN
MARTTI ESKELINEN
TOM FLINKMAN
MARKKU FREDRIKSSON
MARKO HELIN
RITVA HELIN
JENNI HYTÖNEN
MARITTA HYTÖNEN
PETRI HYVÄRINEN
DANIEL HÄMÄLÄINEN
VIOLA HÄMÄLÄINEN
PÄIVI HÖRKKÖ
STEN JOHANSSON
JERE KALLIO
ARON KIISKINEN
​
 
​
JESSE KIISKINEN
RAIJA KIISKINEN
PIIA KORISEVA
JUHA KUJALA
IIRIS LAURILA
LINNEA LAURILA
MAIJU LAURILA
JUHA PAAKKANEN
JUSTUS PIETILÄ
LEENA PIHLAJA
TUIJA PIHLAJA-JÄRVENSIVU
TIMO PINOMÄKI
ALEKSI RAUHALA
PIRKKA RAUVOLA
HELMI REPONEN
​
​
SALLI REPONEN
HANNU RIIPINEN
MERJA SALMINEN
MIKA SALMINEN
ESTERI SEPPÄLÄ
ARJA TALONEN
MARIKA TAPANAINEN
MATTI TAPANI
ARTO TIKKA
SEVERI TÖYRY
ARNO VILOS
BOKE VIRTA
TEKIJÄT
Contact
bottom of page